Erittäin vahvasti ohjattuna tosin. Ymmärsin kuitenkin rivi riviltä kaiken, mitä konekamu teki, sovelsin opittua ja kirjoitin sen itse.
Minun tekoälyni pelasi peliä, jossa käyttäjä valitsi kirjoittamalla kruunan (”h”) tai klaavan (”t”). Tekoäly teki parin aikaisemman siirron pohjalta oletuksen käyttäjän valinnasta. Jos kone oletti oikein, se sai pisteen, jos ihminen pääsi nokittamaan, ihminen sai pisteen. Peliä jatkettiin, kunnes jommalla kummalla oli 25 pistettä.
Varsin alkeellinen kaveri siis tämä minun AI:ni. Ennen kuin tiesin, miten tämä tekoäly toimii, se kuitenkin voitti minut usein. Tässä on kuva myös siitä, kuinka tekoäly voitti minut, vaikka tiesin miten se toimii:
Minun laskentatehoni siis selvästi loppui ennen tätä yksinkertaista ystävääni. Henkilökohtainen singulariteetti saavutettu.
Jos tekoälyni olisi tehnyt päätelmänsä isommasta aineistosta ja vaikka pidemmästä siirtohistoriasta, se olisi varmaan ollut vielä parempi.
Ehkä tajuan taas vähän paremmin, miksi data on uusi musta, öljy ja sähkö.
MOOCin uusintakierroksen kolmas opintokokonaisuus on nyt tehty. Enää muutama tehtävä, ja olen siinä, mihin viimeksi jäin. Toka kerta on paljon nopeampi kuin ensimmäinen.
Jälkikirjoitus: en tiedä onko tämä oikeasti tekoäly. Tuolta sohvannurkasta joku kommentoi, että yleensä tekoälyissä käytetään tilastollisia menetelmiä, kun tässä on taustalla vain simppeli algoritmi. On se kumminkin fiksumpi kuin minä, joten perusteet termin käyttämiseen ovat vissit.