Olen oppinut, että MOOC ei olekaan mikään ihan pieni kurssi. Lisäksi olen oppinut aika paljon Javasta.
Kurssi koostuu viikoista. Olen nyt aloittanut viikkoa neljä, ja yhteensä viikkoja on 14. Sen mukaan en olisi vielä ihan saavuttanut neljännestä. Prosentuaalista seuraamista voi kuitenkin seurata omalta Test My Code -sivulta, joka rekisteröi suoritusta. Sen mukaan olen nyt edennyt ensimmäisen vartin.
Olen yllättynyt siitä, kuinka työläs MOOC on. Codeacademyn Python oli aikamoinen pintasilaus tähän verrattuna. Asiat selitetään tosi tarkasti ja järkevästi, ja tehtävillä varmistetaan, että homma on tajuttu (ja viikkojen lopulla myös vähän kutitellaan jo koodausluovuuttakin). Onneksi en tiennyt mihin ryhdyin! Onneksi en myöskään lukenut liian tarkasti MOOC-kurssin esittelysivua, jolla todetaan:
– – Tämän lisäksi moni lukiolainen, opiskelija ja työelämässä oleva suoritti kurssin loppukokeella osana opintojaan tai muuten vaan harrastuneisuuttaan. Kurssin vaatimustaso on huomattava, joten itsenäisen suorituksen tehneiden saavutus on kunnioitettava.
Minä teen jotain kunnioitettavaa! Hihi.
Mutta vakavasti: kurssi käy Javaa läpi paljon perusteellisemmin kuin vaikka Codeacademy Pythonia. Konteksti valottuu ihan eri tavalla kuin Python-kurssilla, mikä toki tekee tästä vielä työläämpääkin. Ymmärrän kuitenkin nyt, miksi osallistuneet ovat poikkeuksetta kehuneet MOOCia: kurssi on todella hurjan laadukas ja on oikeasti uskomaton tuuri, että tällainen on ilmaiseksi ja suomeksi saatavilla. Suosittelen kurssia työmäärästä huolimatta kiinnostuneille erittäin lämpimästi.
Mitään kovin blogattavan mielenkiintoista en ole vielä päässyt tekemään. Rakentelen parhaillani perusteita Java-taidoilleni. Luotan kuitenkin siihen, että myöhemmillä ”viikoilla” tulee myös näyttävämpiä projekteja 😉
Ja nyt takaisin koodaamaan ->