Tekohengitystä tabletille

Hoidin parisuhdetta: elvytin vanhan tabletti-näppäimistö-komboni koodauskoneeksi. Nyt voin koodata muuallakin kuin kotona, eikä tarvitse jakaa vuoroja!

Homman lähtökohta oli se, että taas on tullut uusi HY:n Java-MOOC, en ole kahteen vuoteen päässyt sitä loppuun. Nyt ajattelin kokeilla deadlinejen ja aikataulujen voimaa ja tehdä sen aikataulutetun, tein jo ykkösosuuden siitä.

Todellinen ongelma on kuitenkin resurssien puute: minulla on ollut kehitysympäristö ladattuna vain meidän pöytäkoneellemme, joten olen voinut koodata vain kotona. Lisäksi pöytäkoneen käyttöaste on taloudessamme varsin korkea jo ilman koodausta.

Puolisoni mukaan koodaukseen ei muka tarvita suoritintehoja, hc-näytönohjainta tai itsevalaisevaa näppäimistöä! Hän ehdotti halpaa miniläppäriä, mutta minullapa on jo sellainen!

Olen kaukaa viisaasti ostanut vuonna 2015 itselleni oikein hyvän 10-tuumaisen tabletin, jossa on täysi Windows 8 -versio ja suht kunnollinen irrotettava näppäimistö (ei sellainen liru vaan hyvä). Se on oikein pätevä, kirjoitin sillä aikanaan mm. gradua hyvään alkuun. En ollut avannut sitä puoleentoista vuoteen, koska se ei tunnistanut meidän vanhan kodin wifiä.

Päätin tehdä tabletistani koodauskoneen!

Ja sehän kävi yllättävän helposti. Uuden asunnon wifin laite löysi heti. Päivityksiä tabletti toki pyöritti pari tuntia, mutta ne menivät kaikki läpi. Kävi ilmi, että iskä on maksanut mulle jatkoa myös perheen F-Secure-lisenssiin, joka onkin jatkossakin voimassa. Kiitos isä, jos luet tätä!

Javan ja kehitysympäristön asennus sujuivat helpommin kuin pöytäkoneella, koska olen oman tablettini admin. Pöytäkoneella en ole vieläkään. Miinusta puoliso, jos luet tätä!

Suurin ylpeyden aiheeni

oli kuitenkin, että osasin korjata kosketusnäytön. Se lakkasi olemasta vastaanottavainen järjestelmäpäivitysten myötä. Osasin etsiytyä erinäisten nettiohjeiden kautta laitehallintaan ja asentaa HID-laitteeseen uudet ajurit! Se on se asia, joka on kuulostanut mystisen hc-datanörtin taikuudelta aina!

(Todellakin siis etsiskelin tietoa support-foorumeilta enkä keksinyt mitään itse. Onneksi tosi monella muulla oli ollut sama ongelma ja joku vielä niillä foorumeilla oli vastaillutkin.)

Nyt on laite valmis. Tällä mennään. Kolmas kerta kurssia toden sanoo. Hei maailma!

Arkinen sattumus

Tablettikotelosta löytyi muuten TOUKKA. Joku perhosen toukan näköinen, mooonta senttiä pitkä ja elävä. Yäk. Tutkin heti koko sen laatikon, jossa tablettikotelo on ollut ja kaapin, jossa laatikko on ollut – ei muita toukkia eikä liikettä missään. Eiköhän se vaan ole ulkoa tullut joskus aiemman käytön aikana tai kesällä muutossa, kun kamat oli pihalla. Puolisokin hoiti parisuhdettamme ja tuhosi toukan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.