Tämä koodausjuttu alkaa mennä vakavaksi. Otin juuri vastaan opiskelupaikan Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen kandiohjelmasta.
Oho, tein sen taas. Pari vuotta sitten vannoin, että en koskaan enää opiskele mitään, mutta niin vain laitoin maaliskuussa yhteishakua matkaan kohti Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen kandiohjelmaa. Tänään tulivat tulokset, ja otin juuri paikan vastaan ja ilmoittauduin läsnäolevaksi.
Pitkän tähtäimen tavoitteenani on koota näistä töiden ohessa tehdyistä opinnoista tutkinto, edelleen ainoastaan töiden ohella ja harrastuksena.
Minusta tulee siis toivottavasti – jollain aikavälillä – luonnontieteiden kandidaatti eli Bachelor of Science! Kuinka cool! Jos jatkan maisteriksi asti (mikä ei ole varmaa, sinne saakka en ole vielä suunnitellut yhtään), minusta tulee filosofian maisteri. Siinä on tosi paljon vähemmän uutuudenviehätystä, koska sellaiseksi tulee myös äikänmaikkaputkesta.
Ussan yo-arvosanalla koodaamaan!
Minä pääsin opiskelemaan papereilla. Hyväkseni laskettiin äidinkielen, evankelis-luterilaisen uskonnon ja pitkän matematiikan yo-arvosanat.* Tällä ainevalikoimalla voi ylpeästi todeta, että kyllä humanistitaustalla voi tehdä mitä vaan!
Vaikka tämä on nyt tällainen töiden ohessa -projekti, olen ihan hyvällä omallatunnolla, koska en vienyt hakukiintiössä kenenkään paikkaa. Paperikiintiössä pääsivät nääs sisään ainakin tänä vuonna kaikki, joilla pisteet riittivät. En tullut ohittaneeksi ketään neljännespisteellä siksi, että tiesin 10 vuotta sitten riittävästi Neitsyt Mariasta, mikä tuntuu ihan reilulta.
Nolo juttu on se pitkällä matematiikalla ratsastaminen. Olen nimittäin oikeasti nähnyt yhtälön viimeksi vuonna 2011, ja sen jälkeen olen unohtanut kokemusta kovaa. En kuitenkaan voi tietenkään myöntää tätä ääneen kenellekään matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa, joten otin itselleni kesäprojektin.
Kuva Sallan kesäprojektista:
Hit me derivaatta one more time!
Muutama vakava sana luonnontieteiden ja humanismin suhteesta
Sisältöhuomautus: seuraavassa kappaleessa on vakavia (mutta ei välttämättä hyviä) ajatuksiani. Vakavat ajatukset on tasattu poikkeuksellisesti oikealle. Jos et halua lukea vakavia ajatuksia, voit turvallisesti hypätä nämä kappaleet yli!
Viime aikoina, kun on keskusteltu pakkoruotsista ja -matikasta, olen törmännyt näkemyksiin, että luonnontieteilijä ei tarvise kieliä tai ihmisosaamista (paitsi matematiikan universaalia kieltä<3 ja englantia) mihinkään eikä humanistisissa tieteissä tarvita matematiikkaa paitsi ehkä tosi vähän. Minusta molemmat ovat väärässä.
Humanistisissa tieteissä käytännössä kaikilla aloilla pitää olla riittävästi luovaa näkemystä tilastoista, joukoista, todennäköisyyksistä ja matematiikasta ylipäätään. Varmasti yksittäinen tutkija voi pärjätä vähällä matikalla oikein hyvin, mutta luulen, että jokainen humanistisinkin ala jää vajaaksi ilman riittävää matemaattista näkemystä piirissään.
Samoin jokainen eksaktin matemaattinen ala hyötyy kaikenlaisesta humanismista, koska vaikka ne laittavat ihmisen maailmankaikkeudessa pienempään rooliin kuin humanistiset alat, niitä harrastavat ja niiden tuloksia käyttävät ihmiset ja ihmisyteisöt. On salakavalaa ja aloille myrkyllistä jättää inhimillinen huomiotta.
Niinpä minä uskon ja toivon, että humanistit ja eksaktikot lähentyisivät toisiaan, eikä näitä näkökulmia esitettäisi vastakkaisina. Insinöörien joukossa on mitä parhaimpia runoilijoita ja runoilijat voivat tietää valtavasti vaikka astrofysiikasta. Monipuolisuus tekee itse kustakin vahvemman.
Yksilön näkökulmasta: en muuten ikimaailmassa olisi jaksanut alkaa tutustua koodaamiseen tällä nykytavalla, jos en olisi opiskellut pitkää matikkaa hyvin, vaikka olin varma (ja oikeassa siinä), että alan humanistiksi. Kiitos kaikille, jotka ette nähneet näitä asioita vastakkaisina, vaan sanoitte että tee molempia.
Sitä paitsi on trendi- ja seksikästä osata sekä matikkaa että lyriikkaa. Langat siis kuumiksi tännepäin, kiinnostavia ihmiskohtaloita etsivät toimittajat ja maskuliinista tekniikkamaailmaa epätoivoisesti monimuotoistamaan palkatut konsultit!
* Ja kun tiedän, että tätä lukevat myös aiheesta ja ehkä opinnoista ja hakemisesta kiinnostuneet, tässä teknisiä tietoja tietojenkäsittelytieteen kandi- ja maisterikokonaisuuteen hakemisesta: pisteytyksessä huomioidaan pitkä matikka, äikkä ja yksi eli paras muu aine (mulla tosiaan se uskonto :D). Pisteytys on rakennettu niin, että pisteitä on mahdollista saada tarpeeksi jos ja vain jos pitkästä matikasta on M tai parempi. Tänä vuonna pisteitä tarvittiin yhteensä vähintään 59, omansa voi laskea tämän linkin takana olevan taulukon avulla. Jos pisteet eivät riitä, muita väyliä ovat ainakin pääsykoe, MOOC-polku, Digital Education for All eli avoimen polku sekä tiedekilpailussa menestyminen.