Koodaamisen comeback – kulje suoraan lähtöruudun kautta

Minä en ole koodannut selvästi yli puoleen vuoteen. On ollut kaikenlaisia kiireitä. Kiireitä on jatkossakin. Silti olen nyt kuukauden tai pari halunnut taas koodata, mutta alusta se on aloitettava.

Esimerkiksi MOOC-ympäristö on uusiutunut ihan kokonaan tässä puolen vuoden aikana. Ohjeet, tehtävät ja kaikki. Olen toki myös kertauksen tarpeessa – pääsin viimeksi nelosjakson loppuun suurin vaikeuksin. Ei siis ole yhtään huono idea aloittaa alusta.

En tietenkään IHAN alusta. Viime kesän koodailut eivät ole kadonneet muistista ollenkaan kokonaan. Mutta MOOC-ympäristö oli päivitettävä (eikä missään mainittu asiasta), uuden kurssin mukaiset tehtävät ladattava ja vanha edistyminen raskain mielin hylättävä. Toivoa sopii, että alku etenee tällä kertaa nopeammin, eli että ensi yrityksestä olisi jäänyt jotain mieleen.

Ainakin muuten keksin itse, että koko NetBeans pitää päivittää ja vaihtaa kurssia sen mukaiseksi, mitkä materiaalit sivuilla on. Lähtövaikeudet olivat siis lopulta pienemmät kuin ensimmäisellä kerralla, ja keksin ongelman ja ratkaisun ilman ohjeita. Siis itse, koska askel askelelta kuvien kanssa olevia ohjeita ei tällä kertaa enää ollut. Olen tästä vähän yllättynyt ja ylpeä.

Sen pidemmittä puheitta siirryn nyt blogin puolelta NetBeansiin koodaamaan Javaa. Hello vaan, world.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.